Olen pitkään pohtinut kuinka voisin muuttaa itseäni pysyvästi siihen suuntaan johon toivoisin muuttuvani. Pieniä muutoksia on mahdollista tehdä hyvinkin nopeasti, jopa niin että ne säilyttävät sijansa päivässäni. Mutta monet isommat muutokset toimivat jonkin aikaa ja sitten on parempi antaa periksi, nämä isot muutokset tekevät elämästäni vaivalloista ja epätyydyttävää.
Tänään eräs ystävä ehdotti mietiskelemään sitä, miksi teen niitä asioita joita teen, vaikka haluaisin luopua niistä. Tätä olen itsekin monesti pohtinut. Ensimmäiseksi mieleeni palautui asia, jonka olen jo ennenkin todennut. Teen asioita joista haluan luopua, koska ne saavat ajatukseni muualle, ne saavat oloni tuntumaan paremmalta. Ymmärsin taas kerran saman asian minkä joskus aikaisemmin, olen takertunut joihinkin menneisiin asioihin, jotka tuntuvat seuraavan minua jatkuvasti. Minun on vaikea luopua. Olen täyttänyt ja täytän elämäni muulla, koska en osaa käsitellä näitä asioita.
Aloin miettimään miten olisi mahdollista oppia käsittelemään ja päästämään lopullisesti irti menneestä. Ensimmäiseksi mieleeni juolahti meditointi, mutta se ei tuntunut lainkaan luontevalta. Arvelin siitä tulevan helposti hampaat irvessä vääntämistä, jos meditoi jonkin tällaisen asian saavuttamiseksi. Jotakin voi toivoa, mutta tuntui että meditointi olisi liian tavoitehakuista tässä tapauksessa. Mieleeni tulivat myös uudet ihmissuhteet, jotka ehkä auttaisivat unohtamaan vanhat asiat. Aivan, auttaisivat unohtamaan mutteivät selvittämään.
Jouduttuani umpikujaan pähkäilyssäni miten todella ratkaista tämä asia, hoksasin että voin muuttua jo nyt.
Olen jo kauan ymmärtänyt sen, että ulkoisen maailman teot heijastelevat sisäistä maailmaa. Mutta olen tehnyt virheen siinä, että olen luullut sisäisen maailman muutoksen välttämättä tarvitsevan ulkoisen (fyysisen) maailman tekoja. Tajusin että voin muuttaa ajattelutapaani tietoisesti, tekemättä mitään ulkoisia muutoksia itseäni pakottamalla. Nykyään ajattelutapani vaihtee mielialan mukaan. Jos ajattelen esimerkiksi ystävällisyyden olevan todella tärkeätä tilanteessa kuin tilanteessa, saatan silti tiuskaista kaverille takaisin kun alkaa ärsyttää. Tämä ajatusmallien vaihtelu ja niiden limittäin meneminen on todellinen haaste. Kuinka löytää yksiselitteinen ajattelutapa? En tarkoita tällä ohjekirjaa miten ajatella tilanteessa kuin tilanteessa, vaan miten löytää sellainen selkeä linja josta voi pitää kiinni tilanteessa kuin tilanteessa. Meinasin vastata tähän tätä kirjoittaessani että henkisen harjoituksen avulla. Virhe! Voin jo nyt muuttaa ajattelutapani sellaiseksi, mitä voin noudattaa ilman poikkeuksia. Henkinen harjoitus kehittää ja auttaa noudattamaan ajattelutapaani, mutta sen löytämiseksi ei tarvita muuta kuin sisäinen päätös.
Mieleeni muistuu eräs kaveri, joka kertoi rakentaneensa vuosia uutta maailmankuvaa päähänsä. Hän testasi tätä kuvaa silloin tälloin, ja analyisoi sen toimivuutta. Lopulta hän oli tyytyväinen tähän vaihtoehtoiseen maailmankuvaan ja vaihtoi siihen lopullisesti. Nyt ymmärrän mistä hän puhui.
Itselläni on mielessäni monenlaisia malleja miten haluaisin ajatella, mutta niitä en käytä. En oikein itsekään ymmärrä miksen niitä käytä. Ehkä yksi suurimmista puutteistani ajattelussani on... jonkinlainen huolehtivaisen myötätunnon puute itseäni kohtaan. Huomaan kuinka haluaisin tehdä jotakin asiaa, minkä tiedän olevan haitaksi minulle. Tähän annan yleensä luvan sillä perusteella, että siitä ei loppujen lopuksi ole suurempaa haittaa, eikä minulla ole tällä hetkellä muutakaan tekemistä, sekä se tuo mielihyvää hetken. Jos kuitenkin näkisin rakkaan ihmisen tekevän samaa, haluaisin hänen lopettavan ja yrittäisin auttaa häntä. Miksen siis auta itseäni?
Ymmärsin myös miksi tarkkailen niin paljon itseäni ja eleitäni muiden ihmisten seurassa. Uskon tämän suuresti liittyvän siihen, että esitän useasti ihmisten seurassa jotakin mitä en ole sisältä, mutta mitä haluaisin olla.
Toivon tämän oivalluksen auttavan minua eteenpäin muutoksessani.
