Kauneus ja rumuus - 1

Itse ajattelen, että kaikki, mikä on luonnollista, on kaunista. Toisaalta kaikki sellainen meissä, mitä ei luonnosta löydy, ei välttämättä ole yhtään rumaa vaan saattaa myös olla hyvinkin kaunista. Näin ollen joka pyrkii itsessään kauneuteen (ei pinnalliseen tai trendinmukaiseen, vaan syvälliseen ja todelliseen), on kaunis, ja joka näyttää luonnolliselta, on kaunis. Rumuutta on minun silmääni lähinnä sen tyyppinen luonnottomuus, joka on syntynyt jonkin ihan muun kuin kauneuden ymmärtämisen ja siihen pyrkimisen kautta.

Edit: Niin joo, ja voihan joku olla kaunis myös "sattumalta" tai "vahingossa" (jos kohta en usko sattumaan enkä vahinkoon), ts. ilman että on kamalan luonnollinen tai pyrkinyt millään lailla mihinkään hyveelliseen kauneuteen.

Mielenkiintoinen kysymys. Asettelultaan vähän saman kaltainen kuin "onko hyvää jollei ole pahaa"-kysymys.

Vaikea tiivistää omaa näkemystään mutta kokeillaan.
En sinänsä näe asioita "kauniina" tai "rumina", oikeastaan kaikki se, mikä vain on on itsessään kaunista. Jos olemista lähtee rikkomaan tarpeeksi, tulee rumaa jälkeä. Ehkä siis jollain tavalla samaa asiaa mitä Colourflower kirjoitti.

Tällaisessa keskustelussa tietenkin pitäisi myös kysyä että "mikä on kaunista"? Onkin tullut jo esille, että luonnollisuus on monien mielestä kaunista. Mutta mitä sitten on luonnollisuus?
Tästä päädyn ehkä siihen johtopäätökseen, että voimme määritellä abstrakteja käsitteitä vain toisilla käsitteillä (esim. luonnollisuus on kaunista) tai esimerkeillä elävästä elämästä. Joten, kauneus on subjektiivinen kokemus. Voin kertoa että mielestäni käytäväni päässä olevalta parvekkeelta avautuva talvimaisema on äärettömän kaunis, mutta se ei kerro kokemuksesta mitään. Se ehkä antaa vain viitteitä siitä, millaisia asioita minä käsitän kauniiksi.

on guaaarwan kanssa samaa mieltä siitä, että kauneus - ja myös rumuus - ovat ensisijaisesti subjektiivisia kokemuksia.

On kuitenkin joitakin asioita, joissa ihmisten suhtautuminen on selvästi biologisesti määräytynyttä. Esimerkiksi ulkonäössä on asioita, jotka alitajuisesti vetoavat ihmisiin yleisesti ottaen melko samalla tavalla. Tällainen on vaikkapa kasvojen symmetrisyys ja muut vastaavanlaiset seikat. Kysymys on tietenkin lisääntymisbiologiasta, eli ihminen etsii tiedostamattaan toisesta yksilöstä sellaisia piirteitä, jotka kertovat siitä, että tämä olisi paras mahdollinen parittelukumppani. Muistan esimerkiksi tutkimuksen, jossa koehenkilöille esiteltiin tuntemattomien ihmisten valokuvia ja kysyttiin, keneen koehenkilöt luottaisivat eniten; selvästi kävi ilmi, että koehenkilöt suosivat sellaisia, joita yleisesti pidetään kauniina tai komeina - eikä ulkonäöllä kuitenkaan pitäisi olla mitään tekemistä ihmisen luotettavuuden kanssa!

on guaaarwan kanssa samaa mieltä siitä, että kauneus - ja myös rumuus - ovat ensisijaisesti subjektiivisia kokemuksia.

On kuitenkin joitakin asioita, joissa ihmisten suhtautuminen on selvästi biologisesti määräytynyttä. Esimerkiksi ulkonäössä on asioita, jotka alitajuisesti vetoavat ihmisiin yleisesti ottaen melko samalla tavalla. Tällainen on vaikkapa kasvojen symmetrisyys ja muut vastaavanlaiset seikat. Kysymys on tietenkin lisääntymisbiologiasta, eli ihminen etsii tiedostamattaan toisesta yksilöstä sellaisia piirteitä, jotka kertovat siitä, että tämä olisi paras mahdollinen parittelukumppani. Muistan esimerkiksi tutkimuksen, jossa koehenkilöille esiteltiin tuntemattomien ihmisten valokuvia ja kysyttiin, keneen koehenkilöt luottaisivat eniten; selvästi kävi ilmi, että koehenkilöt suosivat sellaisia, joita yleisesti pidetään kauniina tai komeina - eikä ulkonäöllä kuitenkaan pitäisi olla mitään tekemistä ihmisen luotettavuuden kanssa!

Niin, tuskin se on sattumaa minkä tyyppisiä ihmisiä pidetään kauniina tai komeina. vaikka eri puolilla maapalloa ihmiset näyttävätkin varsin erilaisilta, niin kaikkialla (käsittääkseni) esim. symmetriset kasvot ja yhteisön sisällä keskimäärisen kokoiset kasvojen osat (nenä, korvat jne) takaavat sen, että ihmistä pidetään yleisesti ottaen miellyttävän näköisenä. tuolle lienee evolutiiviset syyt, mutta niiden spekuloiminen menisi arvailun tasolle.

Lainaus käyttäjältä: Jushka - 26. Tammikuuta 2011 klo 17:24

Mitäs kun ei halua lisääntyä, Brooks Epäilen vähän tuota teoriaa.

Hiukan samoin... Voi olla, että tuollaiset seikat ovat muinaisina aikoina vaikuttaneet, joskin epäilen. Voi myös olla, että nykyiset kauneuskäsitykset rakentuvat ainakin pieneltä osin muinaisina aikoina vaikuttaneiden tekijöiden päälle. Nykyään olemme niin kulttuurisia olentoja, ettei biologian tuijottaminen kerro koko totuutta (minusta ei itse asiassa sinnepäinkään). Ei tarvita biologiaa esim. ajatukseen, että symmetriset kasvot ovat kauniit. Ihmiset ovat jo tuhansia vuosia kehittäneet filosofioita ja oppeja täydellisistä muodoista (geometriassa), nekin kaikki ovat kulttuurista perimäämme.

Mutta eikai noiden täydellisten muotojen ihannointi ole voinut ilmaantua tyhjästä ts. ilman biologista (geneettistä) impulssia? Yhtälailla yhteisöissä, joissa ei tunneta mitään geometrisia oppeja on kauneusihanteita. Ja vaikka tunnettaisiinkin, niin tuon ajattelutavan mukaan se olisi puhdasta sattumaa, että kaikkialla ihannoitaisiin symmetrisia kasvoja.

Lainaus käyttäjältä: moonbow - 26. Tammikuuta 2011 klo 21:56

Mutta eikai noiden täydellisten muotojen ihannointi ole voinut ilmaantua tyhjästä ts. ilman biologista (geneettistä) impulssia?

Kylläpä on, ainakin periaatteessa. Biologialla on jo pitkään ollut erittäin muodikasta selittää asioita, jotka yhtä hyvin voisivat kuulua esim. uskontotieteen puolelle. Uskontotieteilijät ovat jo kauan tunnistaneet tiettyjä yhteneviä piirteitä kaikkien tunnettujen aikojen maailmanuskonnoista. Geometria oli muun muassa Pythagoraalle syvällisesti uskonnollinen asia. Toki myös uskontojen taustan voi biologisoida, mutta mikä siinä mahdollisesti on biologiaa, ei jälleen välttämättä liity mitenkään lisääntymiseen.

Niin, uskontoja tuskin olisi ellei suuri ja kaikkitietävä evoluutio olisi katsonut, että siitä olisi hyötyä lajin säilymisen kannalta. Tuosta päästäänkin kaikista hienoimpaan paradoksiin mitä on: suuresta kuvasta katseltuna tuo on vain lajityypillistä käyttäytymistä, josta seuraa sitä ja tätä hyödyllistä, mutta yksilön näkökulmasta katseltuna avautuu aivan uusi merkitysten ja kokemusten maailma.

Lainaus käyttäjältä: moonbow - 27. Tammikuuta 2011 klo 22:14

Niin, uskontoja tuskin olisi ellei suuri ja kaikkitietävä evoluutio olisi katsonut, että siitä olisi hyötyä lajin säilymisen kannalta.

Tarkoitatko oikeasti, että evoluutio toimii kuin ns. persoonallinen jumala?

Hah, kyseessä oli kyllä lähinnä vitsi.