Itselläni mieleni on rauhassa, kun se on liikkeessä. Tarpeeksi paljon kun mieli alkaa täyttymään ajatuksista, ne pikkuhiljaa nollaavat toisensa. Mieleni hyppii ääripäästä ääripäähän, ja kun ääripäät kohtaavat tulee ihana neutraalius. Jos pysättäysin mieleni liikkeen, kerääntyisivät ne kaikki virtaavat ajatukset tukkeeksi, ja sitten kun liike taas alkaisi, vyöryisi kaikki yli äyräitteinsä. Annan vain sen liikkua rauhassa, ja lopulta itsekin katoan siihen liikkeeseen, eikä sitä murehdintaa tarvita, kun mennään vain sen liikkeen mukana. Ei ehkä tuo sitä kunnon mielenrauhaa, mutta sitä lähelle en varmaan koskaan pääse.
Pienenä kadehdin, ja pidin hienona, että osasi olla rauhallinen. Mitä olisinkaan antanut silloin siitä, että itse olisin ollut samanlainen. Sellaisia ihmisiä pidettiin viisaina, heidät otettiin tosissaan, ja ihmiset tuntuivat aina jollain tavalla kunnioittavan tuonkaltaisia ihmisiä. Itse olin, olen ja aina tulen olemaan ikiliikkuja. Aina tapahtuu jotain liikettä. Joko mielessä tai kehossa. Yritin turhaa etsiä sitä rauhaa, jota en itse millään voisi saavuttaa. Mielen nollaaminen, ajatusten hylkääminen. Ne hetket jolloin olen hetkeksikään osittain noin onnistunut tekemään, tunsin itseni melkeinpä kuolleeksi. En ainakaan omaksi itsekseni, joksikin muuksi tai en oikeastaan keneksikään.
Sitten kun tajusin sen, että en koskaan kunnon mielenrauhaa saisi mieltäni tyhjentämällä, oli minun helpompi päästä sitä lähemmäs muilla tavoilla. Miksi lähteä kieltämään mikä on? Minä en pysty luopumaan ainaisesta liikkeestäni. Minä luon sen liikkeen, mutta ilman sitä en kuitenkaan olisi minä. Se on liian iso osa luovuttavaksi.
Samalla kun rupesin antautumaan sille liikkeelleni, pääsin myös menneisyyden murehtimisesta eroon. Menen vain eteenpäin, ja elän sen mukaan. Aloin elämään enemmän nykyhetkessä. Opin sen, että onnellinen voi olla melkeinpä minä hetkenä hyvänsä. Huomasin sen asian niinkin tyhmästä asiasta, kun kipeästä varpaasta. Kun pistävästä kivusta pääsi vähän hellempään, niin hoksasin miten onnellinen olin pelkästään siitä. Ei sitä yleensä ole kipeästä varpaasta iloinen, mutta sinä hetkenä olin tyytyväinen.