Oivalluksia - 4

Kehon toimintaa voi hallita osittain, mutta iso sen toiminnoista (hengitys, sydän, verenkierto, ruuansulatus) toimivat itsenäisesti eikä niihin voi vaikuttaa. Ja ihminen ei voi vaikuttaa solujensa uusiutumiseen.

Oivalsin joskus vuosia sitten, kuinka pystyn meditaatiossa vaikuttaaman pulssiini - eli siihen, kuinka nopealla tempolla sydämeni pumppaa verta. Pystyn vaikuttamaan siihen useita kymmeniä lyöntejä / minuutti. "Enareita" en ole testannut koska en näe siihen mitään tarvetta. Tämä pulssin muutos kuitenkin vaikuttaa suoraan veren virtausnopeuteen, ja sitä kautta myös joka ikisen kehossani olevan "elävän" solun aineenvaihduntaan.

Tiedän, että on mahdollista vaikuttaa myös esimerkiksi kehon lämpötilaan (käytännössä kiihdyttämällä tai rauhoittamalla "lämmönsäätelykeskuksen" aktiivisuutta). Tätä en vielä ole testannut, mutta aikomuksena on sitäkin jossain välissä tunnustella. Tämä olisi jo paljon hyödyllisempi taito kuin pulssin hallinta - joka sekin toki voi tulla tietyissä tilanteissa tarpeeseen.

Nämä saattavat ensialkuun vaikuttaa ihmeellisiltä tai jopa epäuskottavilta asioilta, vaikka ovatkin
mekanismiltaan hyvin yksinkertaisia asioita - sitten kun oivaltaa miten se tapahtuu.

En tiedä, onko mahdollista vaikuttaa suoraan yksittäisen solun toimintaan - eikä se suoraan sanottuna minua kiinnostakaan - mutta en silti mene väittämään etteikö se voisi olla mahdollista. Sen olen myös tässä vuosien varrella oivaltanut, että vaikka en ymmärtäisi jotakin asiaa, ei sen mahdollisuutta kannata suoralta kädeltä mennä yksioikoisesti kiistämäänkään.

Nämä saattavat ensialkuun vaikuttaa ihmeellisiltä tai jopa epäuskottavilta asioilta, vaikka ovatkin
mekanismiltaan hyvin yksinkertaisia asioita - sitten kun oivaltaa miten se tapahtuu.

Nuo asiat ovat kyllä sitä luokkaa etten usko ennen kuin itse näen tai koen. Ihminen on eläin ja eläimein elimistö pyrkii kaikin keinoin pysymään elossa. Tämän vuoksi sen keskeisten toimintojen lakkauttaminen ei voi olla mahdollista vain ajatuksen voimalla. Elämää ylläpitävät ruumiintoiminnot voivat pysähtyä vain vakavan vammautumisen yhteydessä. Ja jos ihminen ei saa esimerkiksi tarpeeksi happea, niin seurauksena voi olla vaikka aivovaurio.

Toki on sitten olemassa itsesuggestio; ihminen voi luulla pystyvänsä hallitsemaan pulssiaan tai kehonsa lämpötilaa.

Jos oivallan nykyisin jotain, niin pyrin "integroimaan" oivalluksen käytäntöön mahdollisimman heti, en enää kirjoita oivallusta ylös ja palaa siihen myöhemmin, kuten ennen tuli tehtyä. (NYT on hyvä hetki tehdä asioita )

Niinpä. Hyvät oivallukset voivat mennä aivan hukkaan, jos niitä ei laita käytäntöön. Yhdessä vaiheessa kun meditoin paljon ja olin aktiivinen, sain paljon oivalluksia. Olin aina että vau mutten osannut tehdä niillä mitään, kirjoitin ehkä korkeintaan ylös. Nyt olen unohtanut ne. Olen huomannut, että kun saan oivalluksen jostain, se liittyy tämänhetkiseen tilanteeseeni, ja voin soveltaa sitä siihen liittyen. Myöhemmin se "ikkuna" voi sulkeutua, enkä enää pystykään soveltamaan vanhaa oivallusta, koska olosuhteet ovat muuttuneet. Siispä yritän tarttua kaikkiin viisauden rippeisiin, mitä minulle satutaan nykyään antamaan, ja muuttaa toimintaani niiden pohjalta, koska siihen ne on tarkoitettukin.

Oivalsin, että voi tuntea onnellisuutta, iloa yms., vaikka olisikin "elämäntilanne".

Kuten Bashar opettaa, "circumstances don't matter, only state of being matters", ja "circumstances don't matter, only state of being matters". <3

hauska sattuma, kelasin tänään tismalleen samaa! ihmisellä tosiaan on avaimet onneensa, tai pikemminkin onnettomuuteensa. Ihminen on ikäänkuin onni itsessään. Pitää vaan riisua onnettomat ajatukset sen itsensä yltä.

Oivalsin, että voi tuntea onnellisuutta, iloa yms., vaikka olisikin "elämäntilanne".

Tää on tosi tärkeä juttu. Vaikka olis kuinka vaikeaa, on tietynlainen "lepohetki" hetkeksi löytää onnellinen olo. Se auttaa jaksamista eteenpäin... Vaikka ois läheinen kuollut tai tullut ero tai muuta hankalaa ja surullista, on silti olemassa kauniita asioita.. Vaikka se hetki, kun juo lämmintä teetä ja aistii maun ja kupin lämmön käsissä. Tai näkee luonnossa jonkun eläimen... Mulla ainakin on joskus semmonen haikean onnellinen olo... Että vaikka oma tilanne on sillä hetkellä mikä on, kaikki kauneus ja hyvä ei oo kadonnu minnekään..

Miulla kun on ollut se kärsimyksenvähentämisohjelma jonkin aikaa, niin tulin tulokseen, että pieni kärsimys voi olla ok, jos tarkoitus on hyvä. Voimakkaita kärsimystiloja kannattaisi kuitenkin vältellä.

Vähän samaan tapaan kuin että kaikkea kritiikkiä ei kannata vältellä, ainoastaan repivää kritiikkiä (tää on yhdestä kirjasta, on miusta hyvä ajatus).

Miksi?

Tajusin, etten voi auttaa muita ennenkuin autan itseäni. Ei minussa ihan hirveästi autettavaa ole, mutta kuitenkin sen verran, että jos lähtisin nyt neuvomaan ja hyysäämään kauheasti kaikkia muita, minusta olisi todennäköisesti enemmän haittaa kuin hyötyä.

Ymmärrän, mitä tarkoitat. Mutta jos yrittää auttaa muita, en usko, että sellainen teko olisi koskaan väärä tai turha. Ja ehkä samalla tulee auttaneeksi myös itseään.