Sen sijaan sanon, että mielestäni olisi paljon realistisempaa ajatella että jotkin uskonnot perustuvat nimenomaan sen päälle, että sen kehittäjät ovat tiedostaneet ihmisten ajattelevan ko. tavalla, ja käyttivät, ovat käyttäneet, ja käyttävät sitä ominaisuutta ihmisten ohjailemiseen ja muihin itsekkäisiin tarkoituksiinsa... 
Olen tosiaan elänyt aikaa kun ajattelin uskovien ihmisten olevan typeriä ja naurettavia, eihän mitään sellaista voi olla olemassa mitä ei näe tai koe. Miten olisi olemassa joku jumala tai jumalat jotka määräilisivät elämästämme tai suojelisivat meitä! Eihän se ole mahdollista koska en niitä näe.
Mutta entä jos jumaluuden näkee ja kokeekin? Ja jos sen näkee jokaisessa vastaantulevassa ihmisessä, luonnossa, olemassaolossa? Jos huomaakin että kaikki hiljalleen nivoutuu yhteen ja yhteinen energia, sielunvoima, ohjaus saattaakin vapauttaa ja auttaa ymmärtämään paljon enemmän. Moni ateisti sanoisi tähän, sinä kuvittelet, mielellä on suuri voima luoda illuusioita.
Se on täysin totta, olemme mielemme vankeja, mutta ne hetket kun osaa irrottaa itsensä mielestä, huomaa valon, tuntee voiman ja rakkauden.
Vaikka arvostankin jokaista elämänmuotoa, jokaisen omaa todellisuutta juuri sellaisena kuin se on (sillä jokaisen omaa todellisuutta tarvitaan, jotta kykenisimme kehittymään ja ymmärtämään) niin olen väkisinkin erehtynyt ajattelemaan että ateistit kävelevät hiukan laput silmillä omassa matemaattisloogisessa elämässään. Kunnioitan silti heidän ajatustaan, sillä miksi uskoa johonkin mitä ei tunne luontevaksi! Se joka uskoo, voi olla yhtä väärässä kuin se joka ei. Tai aivan yhtä oikeassa.
Olen samaa mieltä osittain että joiden uskontojen tarkoitukseksi
on tullut ohjailla ihmismassaa ja pelotella pysymään aisoissa. Mutta se ei ole ollut uskontojen pohjimmainen tarkoitus. Siinä missä on uskonlahko, helposti tulee myös nämä mielen vangit, omat demonit, esiin. Toisekseen tunnustaisin myös sen, että ne jotka eivät koe jumaluutta, joko pelkäävät sitä tai kieltävät sen kokonaan; tällöin näille henkilöille on myös helpompi keksiä hulapaloopalai-tarinoita omaneduntavottelijoiden toimesta.
Mielellä on voimakas vaikutus ajatukseemme jumaluudesta. Tässä tulee vastaan egomme, joka yrittää yrittämistään pitää meidät ns. samassa hetkessä ja samassa mielessä. Toisinaan kiellämme itseämme näkemästä jotakin mikä on aivan edessämme, ympärillämme, meissä itsessämme.
Tässä alati heräävässä maailmassa on hauska törmätä ihmisiin jotka ovat oivaltaneet olevansa valo-olentoja, kantaen palasta jumaluutta sisällään
Hyvinä päivinä näen jumaluuden jokaisessa vastaantulijassa, valaistuneina ja hyvinä. Huonoina päivinä vuorostani näen heidän mukanaan kantamat taakat ja imen niitä jopa itseeni.
Maailma voimistuu hiljalleen, kapina, viha, katkeruus, itsekkyys tulevat voimakkaasti esiin. Mutta samalla meillä on mahdollisuus tunnustaa valo ja valita se.
Vaikkei mihinkään jumaluuteen uskoisikaan, neuvoisin valitsemaan empatian, rakkauden ja suvaitsevaisuuden, halun auttaa muita. Ei ole tarvetta solvata toisten mieltä tai todellisuutta, kun omassammekin on tarpeeksi korjailtavaa
Ainakin niin kauan kun kokee tarvetta solvaamiseen.
Minulla on ainakin vielä pitkän matkaa kulkea, mutta olen siitä kiitollinen sillä sitä enemmän opin.
