Voi ei. Ajattelin aina että meidän luokassa silloin joskus yläasteella oli niin huono luokkahenki, ettei ikinä tarvitsisi pelätä mitään kutsua minkäänlaiseen luokkakokoukseen. Mutta nyt sitten sekin päivä koitti kuitenkin
Ensimmäisenä mua vain raivostuttaa. Miksi joku entisistä luokkatovereistani on päätellyt, että tällainen kokoushan olisi kiva? Ja miksi kukaan on vaivautunut kutsumaan mut, kun suurinta osaa ei oikeasti kiinnosta karvan vertaa mitä mulle kuuluu nykyään. (Taustana kerrottakoon että olin kyseisessä luokassa ensin kiusattu ja sitten vain syrjitty, ja siitä jäi haavat, joilla kesti pitkään parantua.)
Miksi? Oi miksi? Taidan jättää menemättä. Tuntisin oloni todennäköisesti vain ulkopuoliseksi ja vanhat muistot nousisivat pintaan. Ei mua oikeesti kiinnosta mitä ne ihmiset nykyään tekee. Mokoma kokous olisi varmaan vain vanhojen roolien takaisin ottoa yhden illan ajaksi. En koe olevani osa porukkaa nyt enkä silloin.
Toisaalta mietin, että miksi en menisi ja näyttäisi, mitä musta on tullut? Toisaalta taas, mitä tarvetta mulla olisi näyttää kenellekään yhtään mitään. Sitten mietin, että pelkäänkö jotain? En tiedä onko se pelkoa, jos arvelen hyvin todennäköisesti tuntevani oloni epämukavaksi ja ottamalla sen saman syrjäänvetäytyjän roolin, joka mulla oli silloin kiusaamisesta johtuen. Miksi viettäisin illan ihmisten kanssa, jotka eivät merkitse mulle muuta kuin korkeintaan negatiivisia asioita? Aikansa voi käyttää paremminkin (varsinkin kun ex-luokkatoverini ilmeisesti päättävät järjestää kokouksen eräässä paikallisessa räkälässä).
Seuraavaksi pitänee miettiä, että jos en jostain hyvin omituisesta syystä päätä sittenkin mennä sinne tuntemaan oloani epämukavaksi, niin miten ilmoitan esteellisyyteni: "sori on muuta menoa" vai "mua ei oikeesti kiinnosta nähdä teitä".
(toisaalta kokoukseen meneminen olisi iiiiiisooooo askel mukavuusalueeni ulkopuolelle ja joutuisin oikeassa elämässä kohtaamaan nuo koulukavereiksi kutsutut haamut. Äh mitä mä teen.)
