Lihansyöntiketjusta:
Mielestäni yksi uskonnollisen tekstin tyyppipiirre on, ettei siitä asiaan vihkimätön (tässä tapauksessa minä) ymmärrä oikeastaan mitään.
No avaan hieman. Aiemmin olin toisaalla kirjoittanut:
Mitä pienemmäksi moraalinen piirimme käy, sitä ahtaammassa maailmassa joudumme elämään. Rakkaus ja itsekkyys ovat sama asia. Toinen niistä on kääntynyt sisäänpäin ja toinen ulospäin. Mitä vähemmän rakkauden valoa meistä pääsee säteilemään maailmaan, sitä enemmän me muutumme rakkauden mustiksi aukoiksi, jotka valaisevat vain itseään.
Jos vertaamme yhteiskuntaa, jonka ihminen luo(sitä ihmisten rakentamaa maailmaa jossa elämme) palapeliin, joukossa on paloja jotka eivät kuulu. Nämä palat yrittävät sovittautua ja sopeutua johonkin yhteisöön, perheeseen tai työhön tai uskontoon tms. mutta kaikkialla tämä tuntuu tuskalliselta.
Nämä yhteisöt rakentuvat samanaikaisesti ulossulkemisen kuin sisäänsulkemisen avulla.
He eivät myöskään kuulu yhteen, heitä yhdistää vain heidän kuulumattomuutensa.
Tämä kuulumattomuus muihin yhteisöihin on kuulumista elämän yhteisöön, johon kaikki maailmaa kokeva elämä kuuluu, koska samaan aikaan kun se ei sulje mitään sisälle, se ei sulje mitään ulos.
"Ketulla on kolonsa, linnulla on pesänsä, mutta ei ole ihmisen pojalla sijaa mihin päänsä laskisi."
-Yeshu.
Tähtilapset valaisevat maailmaa empatialla ja rakkaudella, kun tämä empatia ja rakkaus suljetaan koskemaan vain kaltaisiksemme lukemiemme joukkoa, se alkaa kääntyä sisäänpäin. Ei ole mitään ideologiaa, uskontoa tai politiikka, on vain tämä suru.
Maailma käy pimeäksi ja jää vain valot jotka uusi aamu korjaa mukaan suureen päivään.
Ei pidä myöskään pakottautua kasvisruokailijaksi, vaan katsoa eläintä, elää myötä sen ainutkertaista tarinaa maailmassa.
