Seksuaalisuutesi - 8

Harvinaista
Olen JB:n kanssa kerrankin pitkälle samaa mieltä!
Ei todellakaan kannata tai tarvitse aliistua typeriin sukupuolirooleihin Rauhan Toverin tai muidenkaan, jos ei huvita(, vaikka joskus naamioituminen voi olla helpompaa).

Itse olen henkisesti neutraali, mutta fyysisesti hetero mies. Seksuaalisuuteni on urheilusexuaalisuutta; jotta sexi olisi mukavaa, on pohjalle harrastettava (pari)urheilua (mahdollisesti pitkiäkin aikoja). Olen kinky, etenkin turhautuneena, mutta kykenevä nauttimaan myös suht vaniljasta.

(Sekundaari) muistikuvia löytyy seksistä molemmissa sukupuolissa "kyydissä" (osa tunnistettavien henkilöiden "kyydissä"), lapsista, teineistä, naisista, pareista &jopa miehistä. (Edellinen ei tarkoita, että olisin syyllistynyt seksuaalirikoksiin).

1) ...Näen välillä unia, että olen mies ja ne ovat mukavia unia, ja tunnen itseni niin omaksi itsekseni.

2) Ja jostain syystä tunnen naiseuden jotenkin alentavana...

...(toisaalta en ole edes löytänytkään omaa itseäni)

 ...No ennenkun hakeudun johonkin leikkaukseen, voisin edes kokeilla voinko olla tyytyväinen naisena parisuhteessa... B/


3) Mutta miehet haluaa naisen, joka on naisellinen, jolla on pitkät hiukset, paneutuu paljon ulkonäköönsä, eikä ole raavas eikä härski... tai mitä stereotyyppiseltä naiselta nyt odotetaankaan.

1) Jätä mielesi lepäämään uniisi, joissa koet olevasi itsesi.

2) Laita messu, jos kiinnostaaa jutella lisää.

3) höpö höpö
makuja on monia(, vaikkei yhtä paljon kuin miehiä)

Jaaa, kai se on bi/pan jos jotain pitää sanoa. Yleisesti miehiä tekee aina mieli vaan paijata ja naisten kanssa harrastaa seksiä. Mut kyl poikkeuksiakin löytyy
 Musta kyllä tuntuu et tää tänhetkinen tilanne johtuu siitä etten kokenut kauheen tervettä suhdetta ekan poikaystävän kanssa ja siitä jäänyt joku kammo miehiä / seksiä miesten kanssa kohtaan.. en vaan jotenkin osaa hahmottaa miten se toimisi

Vaikuttaa kyllä siltä (tuntamattoman ihmisen mielipide) että ehket ole alun alkaenkaan ollut miehistä seksuaalisesti kiinnostunut jos vain haluat "paijata" heitä. Ehkä haet miehiltä jotain ystävyyden kaltaista? Ei kannata yrittää olla ikinä mitään mikä ei tunnu oikealta.

Mua ahdistaa ne muotit mitä naisille asetetaan, et naisen kuuluu olla tietynlainen ja että naiseuteen kuuluu tietyt asiat. Ne joskus jopa ihan kuvottaa mua. Mä haluan olla toisenlainen, en mikään hillitty miesten miellyttäjä. Mä haluan kiipeillä puissa, juosta villinä ja vapaana, saada mustelmia ja ruhjeita. Mä haluaisin tapella leikkimielisesti poikien kanssa, siten kun pojat tappelevat keskenään. Haluaisin, että miehet voisi suhtautua muhun aina kaverina, eikä nähdä mua jonain seksuaalisesti himoittavana lihan palana. En tykkää siitä jännitteestä, joka miesten ja naisten välisessä, ihan arkisessakin, tavallisessa kanssakäynnissä voi syntyä. Mä haluaisin heittää mun kaikki korvakorut, hameet ynnä muut sellaiset "naisellisuudet" roskiin. Voisin julistautua hame-pannaan koko loppu elämäkseni ja ajaa pääni kaljuksi. Voisin muuttaa vaikka johkin nunnaluostariin asumaan.

Okei, en mä aina suhtaudu tähän asiaan näin kärjistyneesti ja tiedostan, että saisin olla ihan sellainen kuin olen, eikä kaikki miehet suhtaudu tai vaadi naisia miellyttämään heitä ja ansaitsemaan heidän seksuaalista kiinnostusta. Ja ymmärrän kyllä niitäkin miehiä, jotka näin vaativat. Minkäs he voivat niille päähän pinttymille, joita meidän yhteiskunta ja kulttuuri mieliimme asettaa naiseudesta ja miehisyydestä ja meidän keskenäisestä kanssakäynnistä. Mutta onneksi näistäkin rooleista voi irroittautua, jos haluaa. Itse olen alkanut irroittautumaan, mutta se ei ole aina ihan helppoa.

Sanoisin että nykyisessä heteronormatiivisessa kulttuurissa myös miehille asetetaan vaatimuksia. Kummankin sukupuolen edustajia koitetaan joka välissä ahtaa pieniin identiteettilaatikoihin. Todellista vapautta ei ole ja ikävä kyllä moderni HLBT-liike on myös syyllinen "sukupuolifasismiin" asettaessaan vaatimuksia myös seksuaalivähemmistöihin kuuluville. Ja monesti sitten identiteettilaatikoiden ulkopuolelle asettuvat ihmiset kuten genderqueerit ja panseksuaalit eivät saa myötätuntoa oikein mistään, kun eivät sovi normatiiviseen "sateenkaariliikkeeseen".

Tässä asiassa tärkeintä ovat nimenomaan ne "kirjoittamattomat" säännöt sekä normit joita ihmiset kohtaavat yksityiselämissään. Laki hyväksyy melko laajasti erinäiset suuntautumiset ja identiteetit, mutta käytäntö on sitten ihan eri asia. Ihmiset ovat monesti yhä hyvin rajoittuneita. Tämä riippuu myös paljon siitä että missä asuu, pienpaikkakunnilla ja maaseudulla seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen edustajat joutuvat yhä kokemaan pelottelua ja uhkailuja. Tiedän tapauksen jossa eräässä pienemmässä kaupungissa asunut nuori homomies piestiin sairaalakuntoon, ilmeisesti vain identiteettinsä vuoksi. Suomi ei ole todellakaan suvaitsevainen maa tämän suhteen!

Itse olen miehenä kokenut hyvin paljon sitä että minulle asetetaan vaatimuksia johtuen sukupuolestani. Eivät monet ihmiset tunnu ymmärtävän että on enemmän kuin yksi tapa elää miehenä. Ja vaihtelevan seksuaalisen suuntautumiseni vuoksi jotkut leimaavat minut täydeksi homoksi, vaikka en sitä ole. Miesten keskuudessa tiukka normatiivisuus ja seksismi on vahvaa.

Miehillä on pukeutumisen suhteen kyllä mielestäni tiukemmat normit kuin naisilla; jos mies lähtee ulos vaikka hameessa ja korkkarit jalassa, niin yleinen käsitys silloin on se että kyseessä on joko naismainen homo taikka transu. Ja kyllä minuakin on esimerkiksi baarissa haukuttu päin naamaa homoksi kun pukeuduin vähän "poikkeavasti". Suoranaisia uhkailuja en ole sentään kuullut (vielä)...

...Mä itse tykkään ajatella asiaa niinpäin, että sitten joskus päälle seittemänkymppisenä voin miettiä minkälaisten ihmisten kanssa olen ollut ja päättää sitten sen perusteella mihin lokerikkoon kuulun .

Tää on hyvä, turha ottaa stressiä jos ja kun seksuaalisuus muuttuu elämän aikana

Nyt kun on tuo jouluaika niin voi sitten ihmetellä sitä muottia, mihin lapsia yritetään työntää: tytöille pinkkiä kulutushysteriää ja pojille synkkiä ärjyviä hirviöitä

Jep, kyl ne pienetkin jutut merkkaa kun identiteetti alkaa kehittyä - ympäriltä tulee koko ajan epäsuoria viestejä et pitäis olla tällanen ja tollanen vaikka ääneen sanottaiskin että kaikki hyväksytään.

Nyt on menossa Pride-viikko. Enkä minä tiedä lainkaan mihin identiteettiin kuulun... En ole homo enkä ihan täysi heterokaan, mutta biseksuaalisuuskin tuntuu vähän vieraalta, koska ihastun selvästi useammin naisiin kuin miehiin. Ja suurin osa miehistä on mun mielestä aika tyhmiä ja rumia, mutta sitten on jotain poikkeuksia... Njääh, enpä sitten tiedä.

Suurimman osan elämääni oon ajatellut olevani hetero. Mutta yks samoilla kulmilla paljon pyörinyt poikatyttö ihastutti jo vuosia sit. No se oli yksittäistapaus kuitenkin ja olin todella ujo ja sellainen tunne oli niin uusi ja outo -ihastua nyt tyttöön!- että en uskaltanut edes hiljaa mielessäni ajatella asiaa. Vasta muutamaa vuotta myöhemmin, kun olin muuttanut kauas siitä ihmisestä, uskalsin myöntää, että kyllä se oli ihastuttava.

Viimeisen vuoden aikana uteliaisuuteni naisia kohtaan on lisääntynyt ja ehkä tässä teoreettiseti vois lukeutua bi/pan-porukkaan tai kuten se yks termi kuuluu bi-curious. Oon käyny satunnaisesti myös setan tapahtumissa tutkailemassa ilmapiiriä ja vähän juttelemassa naisille, mutta ei mitään sen kummempaa.

Saattaa tässä olla sitäkin, mitä Ketoneilikka edellä mainitsi, että pienestä joukosta on vaikea löytää mitään kohauttavaa. Kun en myöskään tässä iässä ole niin puutteessa enää, että enempiä jahkailematta painuisin seikkailuun.. kun ei ole puutteessa, niin tulee oltua ihan varovasti ja vaan katseltua ja ihmeteltyä.

Osaltaan sanoisin, että mun tarve tutustua samaan sukupuoleen voi olla myös tätä suomalaisuuden ongelmaa. Kun on jäyhäks oppinu, ei uskalla katsoa silmiin, eikä koskettaa ihmisiä, ku suomessa vähän kaikenlainen kosketus saatetaan tulkita pervoiluks. Ja sit ihmiset kärsii ku ei saa läheisyyttä oikein mistään, paitti puolisolta JOS semmonen sattuu olemaan. Tuntuu, että moni asia elämässä helpottus, jos oppis jotenkin läheisemmäks kaikenlaisten ihmisten kans, jos oppis lähestymään myös naisia stressaamatta, onko se seksuaalista vai ystävyyttä, välittämistä vai himoa.. kaikkia niitä vai ei mitään niistä..

Niin.. miksei ihmiset vois olla kuten koiranpennut ja kissanpennut? Entä jos vaan nukuttais yhessä läjässä ja iloittais siitä ettei tartte olla yksin ja eristynyt.. Kokonaisvaltaista hyväksyntää ja läheisyyttä.. eihän ne koiranpennutkaan ole rivoja.. miks ihmiset muka ois rivoja jos nukkuvat läjässä? Joissain hippitapahtumissa.. esim. rainbow-leireillähän se koskettaminen on aika legendaarista. En mä ole missään muualla nähnyt sellaista. Siellä voi kaikki halata kaikkia muitta mutkitta, pitkästi ja lämpimästi, vaikka minuutteja. Olipa joukossa yks, jolla selässä luki kyltti -FREE HUGS- Sen halailutoimintaa sai katsella päivät pitkät. Se oli hauskaa, vaikken vielä ite uskaltanut halaamaan, paitsi yhteen isoon ryhmähaliin. Voivoi.

Ja mikä hauskinta, yks alaston mies käveli siellä ja sanoi lämpimän tervehdyksen vastaantulleelle, vaatteistetulle miehelle. Se alaston sanoi, että "halaisin sua, mutta mulla on likaset kädet!" Hauskaa, miten tähän suomalaisuuteen ja heteronormiin tottuneelle tuo oli erittäin omituinen ja huvittava juttu. Alastomuus ei estänyt miesten halaamista, vain likaiset kädet! Mutta hyvältä se kuulostaa. Siellä on hyvä omaksua rennompia asenteita, ettei tartte nipottaa pikkuasioista. Homous, tai vaikka tuo alastomuus ei ketään vahingoita.. toisin kuin kaikki se henkinen väkivalta, jota erilaiset saa osakseen joskus jopa päivittäin.

Niin.. vaikka ite osaiskin olla pipo löysällä ja hyväksyä kaikkee outoakin, jos kaikilla osapuolilla vaan on hyvä mieli ja euforiset olot.. mutta ei se tosiaan paljoo auta, jos täytyy varoa koko ajan, ettei sais tiukkisten halveksuntaa ja jos tuntuu ettei samanmielisiä oo missään.

Mä ite kyllä nykyään oon moniavioinen, koska monia yksiavioisia suhteita läpikäyneenä aloin kokea, ettei niissä mulle oo mitään järkeä. Kuuntelin vaan suhteesta toiseen sitä ihme holhoomista ja epäilyä, kyselyä että missäs sitä taas ollaan oltu.. kuuntelin miten aikuiselle asetetaan kotiintuloaikoja tai muuta ihmeellistä. Ja puhutaan terveestä mustasukkasuudesta, vaikka usein kuitenkin sit säännöt tiukkenee suhteen myötä ja alkaa olla yks ja toinenkin asia kiellettyjen listalla. Että missä se terveen ja vinksahtaneen raja ees menee?

Ite ainakin tulin tulokseen, että se mustasukkasuus ja yksiavioisuus ei palvele mun elämää mitenkään rakentavalla tavalla. Vaikka uskollinen olinkin ja ainakin osa kumppaneista sen uskoi ongelmitta, niin syitä mustasukkasuudelle löytyi silti. Ja osa kumppaneista ei pystyny luottamaan muhun muuten vaan kummallisten elintapojeni ja boheemiuteni takia.

Maailmassa on niin paljon nähtävää ja koettavaa. Niiin paljon ihmisiä, joiden kans haluaa keskustella ees kerran, niin monta tarinaa ja kohtaloa ja mielipidettä kuultavana kun tutustuu uusiin ihmisiin. Niin paljon hurmaavia piirteitä ihmisissä.. niitä pieniä hurmaavia seikkoja, jotka tekee meistä jokaisesta yksilöllisen persoonan, jotka tekee Jussista Jussin, eikä ketään muuta. Miten voisinkaan rakastaa ja palvoa vain yhtä ja kääntää selkäni koko muulle maailmalle??

Mun ajatusmaailma varmaan sisältää paljolti platonisen rakkauden käsitettä.. Niin monista löytää jotain hyvää ja kaunista ja rakastamisen arvoista, vaikkei se tarkota välttämättä, että haluais kuksauttaa niitä. Vaikka usein olenkin myös hieman erakko, jonka voi olla vaikee tutustua ja päästä juttusille porukoiden kanssa. Yksinäisten kans on helpompi juttuilla. Parempi yks kerrallaan, kuin laumoittain hälinää.