Miten paljon ihminen vaatiikaan unta ja lepoa tähän aikaan vuodesta.... Kesällä sitä pärjää hienosti neljän tunnin unilla, mutta nyt minä en ainakaan meinaa pärjätä jos yöunet jäävät alle 9 tunnin.
Toisaalta hyvä että vuosien mittaan sitä alkaa ymmärtää itseään ja omia tarpeitaan paremmin. Nykyään sitä antaa hyvällä omallatunnolla luvan ottaa syksyllä rennommin ja tehdä asiat rauhallisemmalla tahdilla. En voisi kuvitellakaan että nyt jaksaisin tehdä asioita samalla tavoin kuin kesällä.
Onhan se aika pelottavan suuri luku, mutta toisaalta sekin varmasti vaihtelee vähän riippuen mistä lähteestä tietonsa saa. Esimerkiksi tämä artikkeli arvioi yhden prosentin väestöstä kärsivän kaamosmasennuksesta ja 10-30 prosentin lievemmästä kaamosväsymyksestä. 
Tuohon vielä sen verran sanon, että itsekin olen nähnyt vaikka minkälaisia lukuja kaamoksen vaikutuksesta ihmisiin. Eipä tuota aihetta pysty varmaankaan tutkimaan yksiselitteisesti. Kaikki luvut ovat vain arvioita. Tutkimuksia tehtäessä täytyy huomioida, että mitä pohjoisemmaksi mennään Suomessa, sitä pidempi kaamos on....ja ihmiset kokevat syysväsymyksen hyvin eritavoin. On vasrmasti niitäkin joiden jaksamiseen syksy ei vaikuta millään tavoin. Mutta tosiaan, voisin kuvitella että tuo 30% voi olla lähempänä todellisuutta kuin se 80%, jonka löysin myös jostain uutissivustolta