Transihmisyys - 1

On todella tärkeää että ihmiset tajuaa sen että biologinen sukupuoli ei ole välttämättä sama kuin yksilön sukupuoli-identiteetti. Ihminen ei ole sitä mitä hänen jalkojen välissään on. Näen asian itse niin että ihminen on jotain enemmän ja että ihmisillä tulisi olla vapaus itse kehittää itseään oman sukupuoli-identiteettinsä suuntaan. Ihmisillä pitäisi olla oikeus olla miehiä, naisia tai jotain niiden väliltä. Etenkin kun lääketiede tänä päivänä pystyy niin paljoon tässä asiassa.

En itse näe mitään syytä sille miksi ihminen pitää syntymässä määrittää mieheksi tai naiseksi. Mielestäni se pitäisi lopettaa. Asian pitäisi olla niiin että jokainen olisi syntyessään vain ihminen ja saisi myöhemmin itse päättää itse että mikä on identiteetiltään ja elää sen mukaan. Ihmiselle ei pitäisi syntymässä määrätä mitään rooleja!

En todellakaan usko siis siihen että ihmisen olisi pakko käyttäytyä tai pukeutua tietyllä tapaa vain biologisen sukupuolensa vuoksi. Sukupuolistereotypiat ovat vain kulttuurin tuotetta ja normeja, joiden tarkoituksena on ylläpitää patriarkaalista valtahierarkiaa. Stereotypiat ja roolit eivät ole olemassa sen vuoksi että ne ovat kiinteä osa meitä. Toki joitakin eroja on, mutta ne erot ovat paljon pienempiä mitä valtavirtakulttuuri sanoo.

Itse olen aina ollut käytökseltäni ja ajatuksiltani hyvin "naismainen". Fyysisesti olen piirteiltäni aika miehekäs. Joskus ero oman ulkokuoren ja sisäisen maailman välillä on ollut niin jyrkkä että olen miettinyt että saattaisinko itse olla jonkinasteinen transihminen. Mutta sittemmin olen alkanut ajatella että olen vain omanlaiseni ihminen, eikä minun ole pakko sopeutua heteronormatiivisen maailman sääntöihin.

On todella tärkeää että ihmiset tajuaa sen että biologinen sukupuoli ei ole välttämättä sama kuin yksilön sukupuoli-identiteetti.
...
En itse näe mitään syytä sille miksi ihminen pitää syntymässä määrittää mieheksi tai naiseksi. Mielestäni se pitäisi lopettaa.

Just näin, kiitos kuin toit oikeet termit mukaan keskusteluun! Useinhan ihmisten sukupuolta on määritelty kolmella tasolla. 1 Biologisella (hormonit, kromosomit, sukupuolielimet) 2. Käyttäytymisen (eleet ja olemus) 3. Identiteetin tasolla. Ja joskus ne on enemmän ristiriidassa, joskus vähemmän. Jotkut lisää myös 4. seksuaalisuuden, mut se on vähän enemmän kiistanalaista. Mun mielestä seksuaalisuus on omalla tavallaan sukupuolisuuden taso, koska on tosi vaikeaa kokea kehoa seksuaaliseks jos kokee sen olevan vääränlainen. Siis sukupuolielinten tai kehonkarvojen perusteella, ei lihavuuden tai muun sukupuoleen liittymättömän.

Ja vaikeetahan mitään identiteettiin liittyvää on sanoiksi pukea jos ihminen itse ei ole valmis tai uskalla käsitellä sitä. Mulla itellä kesti niin kauan aikaa luottaa itseeni ja toisiin että pystyin kuvailemaan näitä asioita. Vaikka ne joskus paiskattiin suoraan päin naamaa niin väistelin vain. Tosi paljon on kyse siitä että asioille on sanat, ja sanojen käyttäminen vaatii tunteiden opettelua. Jos syntymässä sukupuolittaminen lopetettais, yksilöllä olis mahdollisuus paljon vapaampaan itsemäärittelyyn. Se todennäköisesti myös lopettais intersukupuolisten lasten sukupuolielinten silpomisen. Suomessa.

Mua rupes myös pelottamaan kun luin teidän kokemuksia omasta sukupuolestanne. Vaikee prosessihan se on ja vastaukset todennäkösesti pelkkää senhetkistä tajuntaa. Mutta sitten mulla herää itelleni kysymyksiä. Teenkö keholleni jotain vain sen takia että elän heteronormatiivisessa ympäristössä? Alistunko patriarkaaliseen valtahierarkiaan ja sen takia haluan muuttaa kehoani? Ehkä. Ehkä en. Tällä hetkellä kuitenkin tuntuu että transsukupuolisuus klikkaa ja siltä on tuntunut jo yli vuoden. Useissa alkuperäiskansoissa tunnustettiin ja tunnustetaan kolmas sukupuoli ja jos transihmisyys on Suomessa sen vastine niin sitten kuulun siihen lokeroon. Mittarina itselle on lähinnä ahdistus sosiaalisissa ja seksuaalisissa tilanteissa siinä miten koen että mut koetaan, oli sitten kuinka hyväksyvä ihminen tahansa.

Kaikenlaisia rooleja sitä meille kyl yritetään tyrkyttää kaikkiin tilanteisiin, mut ei niitä tarvi noudatta ja onneksi on paljon ihmisiä, joita ei nuo normaalit sukupuoliroolilokerit kiinnosta pisaraakaan vaik oisivat itse miten cis-sukupuolisia hyvänsä.

Juuri noin. Itsestä se on kuitenkin aina loppujen lopuksi kiinni että uskaltaako. Se on hyvä että yhä useammat tulevat tämänkin asian suhteen "ulos kaapista". Sen jälkeen ne jotka ovat vähän ujompia uskaltautuvat paremmin. Ja kun tarpeeksi monet uskaltavat, niin muutos leviää ja vapaa ilmapiiri lisääntyy

Mutta ei se ole helppoa olla oma itsensä jos on tottunut aina vetämään jotain muuta roolia. Se mitä kauemmin esittää olevansa joku muu, niin sitä vaikeampi sitä on lopettaa... Mutta koskaan ei ole liian myöhäistä!

Ja on tärkeää muistaa ettei kukaan voi viedä sulta oikeutta olla oma itsesi!

Näen vaan jotenkin todella selvästi vanhoillisten ihmisten likimain psykoottisen tai neuroottisen kapean näkemyksen tässäkin asiassa, sen vanhan maailman mallin.

On hämmästyttävää nähdä se raivo minkä valtaan nuo vanhoilliset joutuvat kun aletaan vaatia enemmän vapauksia ihmisille heidän omien kehojensa ja identiteettiensä suhteen. Joskus viha tulee esille ikävän selvästi esimerkiksi summittaisina, vanhoillisten mielestä "vääränlaisten" ihmisten pahoinpitelyinä.

Raivon vuoksi pidän juuri seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä patriarkaatin kipupisteenä. Määrättyjen sukupuolinormien rikkominen on kaikkein pahin asia vanhoillisille ihmisille.

Voivatko nämä vanhoilliset kuitenkin olla jossain asiassa oikeassa?  Vapaassa yhteiskunnassa: Mitä tapahtuu moraalille? Onko ihmissuhteet puhtoisempia vai "likaantuvatko" enemmän? Jaksaako ihminen pysyä kaiken sen uuden ja vaativankin perässä? Onko vapautta vaikea seurata? Ihmissuhdeasiat vaatii syvää pohdintaa ja reaktiota, jos haluaa välttyä edes veren maulta suussa. Mitkä muut asiat vaativat ajattelutyötä ja toimintaa vapaammassa yhteiskunnassa vai onko kaikki vapaampaa ja vaihdettavissa - kuten sukupuoli, tänään Saana, huomenna Sami, ylihuomenna Seini. Näen kuitenkin että sukupuoli-identiteetti on vahvasti juurtuneena, ja siksi pitäisi vapauttaa kahleista. Onko vapaassa yhteiskunnassa vähemmän työstettävää? Minusta alitajuisesti vähemmän, mutta tietoista ponnistusta vaaditaan perustan hahmottamiseksi, kun siihen on silloin mahdollisuus.

Moraali ei ole riippuvainen valtahierarkioista tai säännöistä. Ihminen on luonnostaan moraalinen, ei siihen tarvita mitään lakia tai Jumalaa. Alistaminen, säännöt ja synnintunto ovat ne jotka herättävät pimeät puolemme. Katolisen kirkon piirissä on ollut tapauksia, joissa normaalista miehestä on kehittynyt pappisuran ja selibaatin aikana pedofiili.

Yhteiskunnat kehittyvät kohti vapautta, minkä huipentumana on täydellinen anarkia. Vaikkakin välillä tätä kehitystä on vaikea nähdä, niin on se silti totta. Ihmisten kollektiivinen alitajunta kehittyy ja aikuistuu. Aikuistuessaan siitä tulee kypsä ja vastuullinen. Meidän ei tarvitse itse asiassa ajatella edes kysymystä vapaudesta, koska vapaus on historian vääjäämätön suuntaa. Maailma kehittyy ja kehityksen päätepysäkki on vastuullinen vapaus ja tasapaino. Maapallolla vaeltavat sielut tulevat aikuisiksi ja lempeiksi vanhuksiksi. Tämä saattaa nyt kuulostaa monista uskomattomalta, mutta niin asia on. Vapaus on tuleva.

Ja olemme oikeastaan koko ajan vapaita. Mutta usko sääntöihin ja lakeihin vain peittää sen. Meidät opetetaan lapsina noudattamaan monimutkaisia normeja ja sääntöjä, niin paljon että unohdamme synnynnäisen vapautemme.

Tosta salailusta sen verran et mä olen viime aikoina perehtynyt trooppeihin ja arkkityyppeihin ja ne avaa aika hyvin sukupuolen merkitystä. Yksinkertasesti ihminen tarvitsee jonkun mielikuvien ja käytäntöjen systeemin jonka sisällä toimia muiden kanssa vuorovaikutuksessa.

Noinhan se on. Mutta mikä on tulevaisuus asian suhteen? Näyttää siltä että systeemi kehittyy asian suhteen monimuotoisemmaksi ja yhä useampaa sukupuolisuuden muotoa suvaitaan. Itseä kiinnostaa nähdä että miten pitkälle se menee; voiko joskus olla tilanne että sukupuoli sosiaalisena rakennelmana katoaa tai muuttuu tunnistamattomaksi?

Hmm, rupesin vähän kelailemaan, tää aihe on pyörinyt mielessä. Lapsena leikin sekä prinsessa- että prinssileikkejä ja muumihahmoista samastuin eniten muumipeikkoon. Edelleenkin toisinaan tykkään naisellisuudestani ja toisaalta viihdyn parhaiten isoissa huppareissa. Meikkejä en käytä ja haisen kohtuu pahalle enkä todellakaan jaksa mitään itsensä puunaamista,, ja sit toisinaan löytyy sillekin hetkensä. En mä mieheksikään itseeni koe. Ehkä oon ihan tavallinen tyyppi, jossa on feminiiniset sekä maskuliiniset puolensa ja oon aika tyytyväinen siihen että olen saanut kokea ja kokeilla erilaisia rooleja.

Transihmisyys on kyl ehkä vähän jännä ilmaisu, eikö ihmisyys ole ihan ihmisyyttä,, ja transsukupuoli sitten paremmin kuvais aihetta?

Muutaman päivää sitten kävin osaltani pientä keskustelua siitä onko ok jakaa päiväkodissa tyttöjen ja poikien jutut erilleen. Kyse oli vappunaamareista ja tuntui vähän teennäiseltä, kun aloittaja haki eri idiksiä tytöille ja pojille. Mielestäni jos jaetaan tuolla tavoin etukäteen kahtia, niin muodostetaan ns. vääriä valintoja ja  liian näköalaton tila lasten yksilölliselle kasvulle, valinnan vapaudella yms.. mutta sit huomaan että oon kriittisempi tuommoselle päivähoidon järjestelylle, kuin sitten sille että esim. meillä ei löydy barbeja tai nukkeja, mutta autoja on sitäkin enemmän..toki lapsi on tuollee mieltynyt ja hyvin kiinnostunut ja kiintynyt autoihin ja ehkä onkin niin että eri tavaroita ei pitäis sukupuolittaa.

Toisinaan häiritsee, kun lapseni sukupuolta kysytään, koska jään miettimään että mitä väliä sillä on ja miksi sitä pitää niin tiedustella. Yleensä vastaan kyllä ja kans korjaan jos olettavat "väärin", mutta ehkä mä jätän jatkossa sanomatta, kerron vaikka että tämmönen pieni iloinen ihminen ja vaikka nimen siihen vielä. Muita lapsia yleensä puhuttelen lapselle kavereiksi, kunnes nimi tulee esiin.

En sit tiiä, miten mun pitäis lapseni suhteen toimia, kuitenkin, kyllä hän mulle oma poika siinä missä lapsukainenkin eikä tytöttely tunnu luontevalta..Ja hänel on pinkit saappaat ja pitkät kiharat hiukset ja kans paljon pikkuautoja ja sininen haalari. Ehkä tämmösii asioita ei pidä ottaa liian vakavasti, jospa me joskus pidettäis prinsessapäivä ja jonain toisena päivänä supersankaripäivä.