Vaalea harakanpesähän se minun päässäni koreilee komeudellaan. En koe tarvetta rajoittaa hiuksieni elämää, jonka takia ne vapaina saavatkin päässäni oleilla. Vasta äskettäin ovat saaneet myös luvan kasvaa vapaasti, en näe enää tarvetta nyrhiä niitä menneen minäni tavoin lyhykäisiksi.
Maantienharmaa on liika yleistävä käsite, eikä se vastaisi todellisuutta hirveästi. Hiukseni on siis viljapellon värinen, koska sen se aina on mieleeeni tuonnut. Ja vaikka nuori olenkin, on sen pellon sekaan eksynyt myös vähäsen sitä aitoa oikeaa harmaata, ja valkoistakin löytyy. Tykkäävät yleensä vain olla piilossa katseilta, mutta esille tullessaan ovat varsinaisia huomionviejiä.
Olen onnekas, koska hiukseni ovat vieläpä kaiken lisäksi erittäin mukautuvia tilanteeseen kuin tilanteeseen. Siitä saa kiharaa, ja saa suoraa hiusta ilman ponnisteluja. Normaalisti vain töyhtöilee ja laineilee.
Miinuspuolensa, kuten kaikilla asioilla on, on hiuksieni kohdalla niiden suuren suuri määrä. Talvisin tosin lämmittävät pikkupakkasilla mukavasti, eikä pipoa tarvitse vaivautua käyttämään, mutta kesähelteet ovatkin oma lukunsa.