Olit hippi tai hippihenkinen, tervetuloa!

Gilmouren debyyttiä itse asiassa kuuntelin jokunen aika sitten. There's no way out of here jääny siitä levystä mieleen.

On mulla vinyylinä Waalit ja Dark side, joku alkupään, en ny muista nimee, sit muutama Gilmouren soolo. Läppärillä oli ennenkun tuhoutu enemmän niitä alkupään kokonaisuuksia. Osaa niistä kyl dikkasin, nyt ei ole tullu hetkeen kuunneltua. Kansitaidehan niissä on aika mielenkiintoista.

Paul McCartney: Chaos and Creation in the Backyard, parasta myöhemmän kauden Maccaa tai ainakin melkein

Minä taas en ole nähnyt leffaa, enkä oikein haluakaan nähdä, kun se kuulemma painottaa eri puolta The Wallin tarinasta kuin se alkuperäinen tarinallinen albumi. Siis että leffassa on enemmän henkilökohtaista psykologiaa ja levyllä enemmän yhteiskunnallista ulottuvuutta. Itse olen kirjoittanut joskus pitkän tekstin jälkimmäisestä puolesta & se muodostaa aika keskeisen osan omasta ajattelustani.

Pink Floyd on ehtinyt olla aika monta bändiä. Ensin oli se psykedeelinen bändi jossa/johon vaikutti Syd Barrett, sitten progebändi joka kokeili pitkillä sävelteoksilla. Väliin tosin ilmestyi se tunnetuin eli The Dark Side of the Moon, jolla niitä tosi pitkiä biisejä ei ollut. Sitten oli The Wallin aikojen sirpaleinen "experimental"-kausi, ja lopuksi David Gilmourin aika, jolloin bändiltä syntyi lähinnä kunnianhimoista aikuisrockia.

Vilkuilivat makeasti, ja ostoskärryt kolahteli toisiaan vasten, ilman

Ja muutenkin yks suosikkileffoja. Seurannu elämässä.

En ole sillee spessu Pinkki. Kävin joskus kattoo tääl Stadissa Bristol teatterissa tms. nimeltään. The Wall leffan, sillon oli siel jytisevät äänentoistot. Tärähti siin leffas alku nii pahasti ettei kai ole toipunu.

Mä voisin olla tuo, onko ne tehny 
Jääny paitsioon uudemmat kyllä.
Vois löytyy hyviä.

Ollu miten on, joskus on.
Kelaa sitä lankakerää.

Buzzcocks: Singles Going Steady